Saimme sunnuntaina kotiimme koiran. Olemme ehtineet pohtia koiran hankkimista jo pidemmän aikaa. Edellisen koiran menetys oli kova paikka koko perheelle, joten emme ihan heti olleet valmiita ottamaan uutta koiraa. ”Ihan heti” venyi lopulta monen vuoden mittaiseksi odotusajaksi. Tutkailin keväällä löytyisikö sopivaa pentuetta ja laitoin viestin tutulle kasvattajalle. Tämä kevätpentue osui hienosti ajallisesti suunnitelmiimme. Tiesimme pentujen isän ja olimme olleet vuosia sitten yhteisellä telttaretkellä Nuuksiossa vanhan koiramme kanssa. Pentueen emä on etäistä sukua lapsuudenkodin koiralle. Toiveena oli saada narttu ja kun pentueesta meille sellainen löytyi, päätös oli tehty.

Muutaman sana ensimmäisestä vuorokaudesta uudessa kodissa. Lyhyesti, se sujui hyvin. Yöllä tuli pieni ikävähuuto, mutta Unni rauhoittui silittelyn jälkeen nukkumaan. Ruoka ja vesi ei heti uudessa kodissa maistunut. Hieman jännitettiin ennen kaikkea veden juomista, kun oli kuuma päivä. Lopulta kuitenkin sekä vesi että nappulat alkoivat upota. Aamulla tyyppi olikin täynnä virtaa. Pihan reunamilta piti ryhtyä tukkimaan muutamaa aukkoa, joista pieni sankari yritti päästä laajentamaan jo reviiriään. Kävimme päivällä tutkimassa hieman lähimetsää, kun virtaa tuntui löytyvän. Panta ja hihna aiheuttivat närää, kuten asiaan kuuluu. Pitkiä pätkiä onnistuttiin kuitenkin jo kävelemään ilman ylimääräisiä pannan rapsutuksia ja hihnan puremisia.